tiistai, 14. kesäkuu 2011

Cambridge-kuurilla 3kk

Niin se aika kuluu, nyt on jo kesäkuu ja tosiaan 3kk olen Cambridgella ollut. Nyt on jonkun viikon painonpudotus ollut jumissa, periaatteessa se ei haittaa kun samoissa lukemissa pysytään koko ajan. Välillä on viikkopunnituksessa ollut jopa +1kg, mutta täytyy aina muistaa se että iltapäivään mennessä paino nousee jonkin verran.. eli oikeampi tulos on se mitä aamuisin puntari näyttää. Itse asiassa edellisen viikon punnituksessa, vaikkakin paino oli tosiaan +1kg niin rasvaprosentti oli kuitenkin tippunut.

Yhä olen tasolla 1 plus ja 3 pussia sekä yksi kunnollinen ateria menee päivässä. Valitettavasti välillä saattaa mennä jotain korkeampaa hiilaripitoista ja sehän sitten vaikuttaa painoon esimerkiksi keräämällä kroppaan nestettä. Vaan vaikka tässä nyt on hieman jumitettu niin silti on hyvä fiilis :) Edelleen on tavoitteeseen se 5kg matkaa, mikä on tosi vähän kun aattelee et lähtötilanne maaliskuun puolivälissä oli se että tavoitteena oli saada 20kg pois :) 

Maaliskuussa kävin Rossossa perheen kanssa syömässä ja silloin meni pannupizzaa sekä sellainen iso jäätelöannos. Muistan, että katsoin itseäni peilistä wc-käynnillä ja se kuva inhotti.. Mieheni oli tuumannut pöydässä, että mihin mahaan minä sen jäätelöannoksen söin.. Ja siellä peilikuvaa katsoessa mietin tuota asiaa.. No nyt viime viikolla kävin ystävän kanssa syömässä samassa paikassa, tilasin kanaa kasviksilla (oli muuten erittäin hyvää) ja sitten wc-käynnin yhteydessä katsoin itseä tuosta samaisesta peilistä ja enää ei inhottanut niin kuin maaliskuulla.. nyt jopa hymyilytti!! :) Vaikka olen minä vieläkin muodokas, mutta tavoitteeni ei olekaan olla mikään langanlaiha vaan sellainen sopiva :) Niin ja tuon ravintolaruokailun lisäksi tuli shoppailtua ja kerrankin löysin itselle vaikka ja mitä :) Ihan loistava shoppailupäivä ystävän kanssa siis.

Nyt vaan pitäisi tsempata näin juhannuksen alla niin voisi juhannuksena grillata oikein kunnolla. Tsemppiä kaikille muillekin! 

maanantai, 16. toukokuu 2011

Kuurilla 2kk 3pv :)

Ja eilen alkoi 10. vko kuurilla, paino tippuu edelleen, hitaasti mutta varmasti. :) Valmentaja sanoikin viime vkolla, että parempi tällainen hitaampi pudotus niin pysyvä muutos on mahdollisempi. Enää olisi se 6kg tavoitteeseen, nyt tarvitaan malttia ja tsemppiä :) Ei niinkään, että pelkäisin repsahtavani vaan huomaan tosissaan laskevani milloin suunnilleen olen tavoitepainossa. Ja sitten kun siihen päästään niin on shoppailureissun paikka :) Jos ennen kuuria tuntui ettei ole oikein mitään päälle pantavaa niin nyt se vasta ongelma onkin :) Tai kyllä tuolta kaapista löytyy melko vähänkin käytettyjä puseroita yms joita kiva laittaa päälle, kun istuvat! :)

Viime vkolla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla, viime päivinä olen pyöräillyt muksu kyydillä. Kyllä tuli sellainen olo, että ei ole kunnossa kehumista.. ja nyt olisikin tavoitteena liikkua päivittäin mutta monipuolisemmin kuin ennen eli pyöräillä, käydä vaunulenkillä, kuntosali, uinti, yms.

Niinä päivinä kun ei ole tullut pahemmin reippailtua, en ole syönyt muuta kuin pusseja. Kyllä sen jo huomaa, että milloin on se lisäravinnon tarve.. silloin nälkä yllättää. Sekin auttaa, kun muistaa vaan ottaa säännöllisin väliajoin pussit niin toisaalta nälkä ei yllätä niin herkästi, eikä ehdi tulla mielitekoja. On kyllä aika hyvin pysynyt makeanhimo yms poissa.. vaikka en niin puhtaalla kuurilla enää olekaan. Tämän viikon aion vetää melko puhdasta linjaa, koska sunnuntaina olisi yhteinen lounas ravintolassa miehen vanhempien hääpäivän kunniaksi. Silloinkin täytyy muistaa vaan, että perunoiden tilalle pyytää kasviksia yms. Ja onneksi vaihtoehtoja yleensä riittää.

Sellaisenkin olen huomannut, että en tahdo aina ehtiä tai muistaa syödä niitä kolmea pussia mitkä yhdelle päivälle on tarkoitettu. Nyt olen yrittänyt skarpata tässä mutta kerta kaikkiaan ei aina ole niin nälkä että söisi yhtään mitään. Se on kuitenkin tärkeää että muistaisi syödä joka ikisen pussin, koska niissä on kaikki mitä aineet mitä tarvitsee yhtenä päivänä.

Nyt on painonlasku hidastunut taas hieman, mutta pääasia kuitenkin että laskee. Vaikka tiedostan, että olen laihtunut niin jostain syystä se viesti ei ole mennyt perille.. en ole ihan täysin tyytyväinen peilikuvaan.. vaan kun katson 2kk takaista valokuvaa niin silloin kyllä väkisinkin hymyilyttää.. vatsa oli sen näköinen että "vauvahan" siellä vähintään oli :D Olen huomannut tätä samaa myös tuttavissa, jotka käyttäneet Cambridgea niin eivät hekään ole tajunneet kuin iso muutos on aiempaan. Valitettavasti osalla on painoa tullut takaisin puolet tai enemmän siitä, mitä ovat saaneet ohjelmalla pois. Ja sitten alkaa se uusintakierre.. Itse yritän ottaa noista oppia ja miettiä jo tosiaan nyt mitkä ovat niitä hyviä valintoja. Vaan toisaalta tiedän nyt, että tämä tehoaa ja sopii minulle että miksen käyttäisi joskus uudelleenkin mutta toivon että saisin ruokailu ja - liikuntatottumukset muuttumaan niin, että muutos olisi pysyvämpi :)

Tänään taas punnitukseen, viimeksi mitattiin kehonkoostumus ja rasvat tippuu ja lihas% kasvaa :) Tästä on taas hyvä jatkaa ja nyt olisikin aamupirtelön aika.

Mukavaa viikon jatkoa!

perjantai, 6. toukokuu 2011

Kuurilla 8vkoa 6pv

Ylihuomenna alkaa yhdeksäs vko Cambridgella, yhä mennään paastolla eli tasolla 1 ja tarvittaessa lisäksi proteiinia. Vappuna tuli yhden illan mittainen paussi, kun kävimme ystäväpariskunnan kanssa syömässä ja hieman viihteellä. Huomasin kuitenkin ravintolan ruokalistaa tutkiessani, että jotain on iskostunut tuonne ajatusmaailmaan kun mietin eri vaihtoehtojen välillä.. Olisin mieluusti syönyt pasta-annoksen, mutta kun mietin sitä hiilaripommia niin päätin syödäkin lohta. Oli muuten hyvää kasvisten kera :) Ja tulihan sitä hieman viiniä nautittua ruuan kanssa ja joitain drinkkejä illan päälle. Seuraavana päivänä palasin kuitenkin ruotuun ja paasto jatkuu.

Maanantain punnituksessa paino oli just sama kuin vkoa aiemmin, valmentajan mielestä se oli tosi hyvä juttu koska alkoholi voi nostaa painoa parikin kiloa. Hän "varoitti", että paino voi nousta vielä loppuvkosta vaan kyllä se on laskuun lähtenyt taas :) Mielestäni kuurilla ollessa ulkona syöminen on sallittua ja kotiäidin elämään muutenkin ihan tosi hyvää vaihtelua.. kunhan vain muistaa että tekee järkeviä valintoja ruuan suhteen. Sen huomasin lohta syödessä, että ei tullut enää sitä tunnetta kun lautasella oli vielä ruokaa että "jos nyt vielä vähän söisin" ja yleensä lopputuloksena on ähky ja huono olo. Melko nopeasti tuli maha lähes täyteen ja silloin lopetin syömisen siihen. Tuli ihan tosi hyvä fiilis, kun tajusi että voi hallita syömistä eikä niin että syöminen hallitsisi minua kuten minusta tuntui ennen tätä kuuria.. että elin syödäkseni sen sijaan että söisin elääkseni. :)

Tulevana viikonloppuna on omalla kohdallani toinen äitienpäivä ja kyllä tarkoitus olisi käydä ravintolassa lounaalla. Olenkin nyt yrittänyt pitää mahdollisimman puhdasta kuuria, mahdollisimman  vähän tai ei ollenkaan lisäproteiinia. Ja toki lounaalla teen valinnat sen mukaisesti, että kuuri jatkuisi mahdollisimman hyvin. Nyt on 12kg pois ja vielä olisi matkaa tavoitteeseen. Jatkoon kannustaa sekin, kun näin pitkästä aikaa vanhan tuttavan ja häntä ei kyllä meinannut enää samaksi ihmiseksi tunnistaa.. oli lähtenyt puolet naisesta pois! Ihan mieletön saavutus! Ja mielestäni tämä muutos on tapahtunut viime kesän jälkeen..

Ensi viikon torstaina tulee 2 kuukautta kuurilla täyteen, ihan tosi hyvä tunne siitä että näin "pitkälle" on päästy. Eilen kun tein pienen salaatin itselle niin totesin että ei olisi pari kuukautta takaperin uskonut kuin hyvältä niin pieni salaatti voi maistua. :)

Tästä jatketaan ja lämpöistä äitienpäivää kaikille!

maanantai, 25. huhtikuu 2011

7 vko pyörähti eilen käyntiin

Nyt on siis 6vkoa kuuria takana ja tähän mennessä paino on tippunut 12kg! Ja vielä pitäisi saada ainakin 8kg pois niin sitten olisin enemmän kuin tyytyväinen. Toki olen ihan tyytyväinen tälläkin hetkellä, kun on kaiken kaikkiaan hyvä olo ja itsetuntokin tuntuu kohentuneen. Ja kun tuo keväinen aurinko vielä paistaa niin se on piste i:n päälle!

Olen edelleen tasolla 1 eli syön 3 pussia päivässä ja lisäksi proteiinia. Olenkin syönyt joinakin päivinä lisäksi pienen salaatin, johon laitan kurkkua, kirsikkatomaatteja, fetaa (3%) ja marinoimatonta kanaa. Annos ei ole mikään iso, mutta vesi kielellä aina odotan että pääsen "herkuttelemaan". Nyt pääsiäisenä maistoin ensimmäisen kerran pitkään aikaan jotain herkkua, kun tein jälkiruuaksi mango-limemoussen. Maistoin moussea ihan vähän ja totesin, että se oli onnistunut. Ja yllätyin kun pystyin sitten jättämään tämän maistelun siihen yhteen pieneen nokareeseen, enempää en tarvinnut. En kuitenkaan koe, että olen nyt täysin repsahtanut tai mitään, koska päätin maistaa tuollaista jälkiruokaa vaikka sehän ei kuulu dieettiin millään lailla MUTTA olen säntillisesti koko ajan noudattanut dieettiä ja jatkan sen noudattamista yhä. Huomenna seuraava punnitus valmentajan luona.

Vaan nyt tuo aurinko kutsuu ulkoilemaan! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

maanantai, 11. huhtikuu 2011

5. vko alkoi eilen...

Ja tänään kävin valmentajan luona, tasolla 1 jatketaan mutta lisäksi saan syödä tarvittaessa jotain proteiinipitoista kuten kananmunan, tonnikalaa tai kanaa. Olen muutenkin huomannut, että kiinnitän paljon enemmän huomiota ruuan koostumukseen, sokerien määrään, jne. Olenkin pikkuhiljaa ruvennut suunnittelemaan uusia ruokailutottumuksia koko perheelle, joihin myös itse sitten siirryn kun sen aika on. Ennen kuuria söimme kyllä ihan tavallista kotiruokaa, mutta itse söin kyllä herkkujakin useammin kuin kerran vkossa.. pahimmillaan varmaan päivittäin Ja nyt kun käy kaupassa on yllättävän helppo kävellä herkkuhyllyjen ohi.. saatan vähän puolisolle huomauttaa, jos huomaan hänen ostavan jotain mutta toisaalta olen päättänyt että se on hänen oma asiansa mitä suuhunsa pistää, mutta toki sitten normaalin ruuan kautta voin hieman vaikuttaa hänenkin valintoihin.

Valmentaja otti tällä kertaa painon lisäksi myös muut kehon koostumusprosentit. Aloittaessani 13.3. rasvaprosenttini oli 51,5 ja lihasprosentti 20,2 ja painoindeksi 32,4 MUTTA tänään lähes kuukauden myöhemmin rasvaprosenttini on 47,6 ja lihasprosenttini on 21,9 ja painoindeksini on 29,5!! Olen todella tyytyväinen tähän astisiin tuloksiin, hymy on jo hieman herkemmässä

Vaan tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, varsinaisesti en pyri mitenkään rantakuntoon mutta siihen että on hyvä olla ja hyvä olo itsestä ja että vaatteet mahtuisivat päälle suuremmitta ponnisteluitta. Vielä hieman painoa pois niin sitten katselen itselle uuden ulkoilupuvun, sellaisetkin asiat kannustavat liikkumaan. Tähän asti olen ostanut lähinnä muille perheenjäsenille vaatteita, itse olen raaskinut muutaman kerran vuodessa käydä parturissa, josta tulikin mieleen et viime käynnistä on kohta puoli vuotta mutta sinnekin menen kun pääsen painossa vielä hieman alaspäin.

Liikkuminenkin on eri mukavaa nyt kun on lähes 10kg kevyempi.. lapsi kun on vielä pieni mutta erittäin menevä tapaus niin nyt jaksaa äitikin pysyä jo vähän samassa tahdissa!  Ja toki kevään tulokin on mahtava juttu.. Olen tässä pääsiäisen lähestyessä miettinyt, että suklaamunat jää kyllä tänä vuonna syömättä mutta eipä haittaa.. olenpa niitä ehtinyt syömään "varastoon". Kun pääsen kuurilla eteenpäin ja siihen vaiheeseen, että voin jo joskus herkutella niin aion kyllä sen tehdä täysin hyvällä omatunnolla, erotuksena on aiempaan että teen muutenkin järkevämpiä valintoja.

Vaan nyt on lapsen iltapuuhien aika, palataan taas!